Perjantaina suunnattiin taas auton nokka kohti mökkiä ja kävin vielä illalla tekemässä Tessalle jäljen. Mittaa jäljelle tuli noin 500 metriä, 4 kulmaa, joista ensimmäisellä oli makaus, yksi makaus oli 2. suoralla. Maasto oli helppoa kuusikkoa, joka oli lähipäivien sateessa kastunut oikein kunnolla. Verta en käyttänyt kuitenkaan kuin pari desiä, tosin sieni oli melkoisen kalvakka, kun kaadolle asti päästiin. Samalla huomasin, että ensimmäinen kulma ja kaato olivat aivan liian lähellä toisiaan - matkaa niiden välillä oli vain muutama kymmenen metriä.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi melkein koko yön, aamulla vetta tuli ajoittain todella rankastikin. Jäljelle pääsimme lähtemään iltapäivästä, ikää oli vajaa 20 tuntia. Ilma oli melko tyyni, mutta erittäin kostea. Autolla laitoin jälkivaljaat Tessalle ja kummasti neiti tietää mihin ollaan menossa, kun autolta lähdettiin eteenpäin nenä visusti maata pitkin.

Hieman ennen alkumakausta Tessa nosteli päätänsä jo pystyyn - veri tuoksui selvästi laajemmalti kuin kuivalla kelillä. Vauhtia oli edellistä kertaa huomattavasti enemmän, mikä näkyi tarkkuuden puutteena. Vaikka keli oli melko tyyni, Tessa kulki suurimman osaa jäljen ensimmäisellä osuudella sen vasemmalla puolella, vaikka välillä mentiinkin tarkasti jäljen päällä. Hieman ennen nesimmäistä kulmaa Tessa oikaisi seuraavalle osuudelle, mutta nosti nopeasti päänsä pystyyn ja palasi takaisin päin - makaukselle nopea merkkaus ja sitten pää pystyssä suoraan kaadolle - aivan kuten illalla arvelinkin, loppumakaus tuli aiavn liian lähelle ensimmäistä kulmaa ja kun tuuli vielä sopivasti toi hajua nenään, niin sinnehän siinä sitten päädyttiin.

Vein Tessan kuitenkin toiselle osuudelle hieman kauemmaksi ja jatkoimme siitä jäljetystä hyvällä menestyksellä. Kulmat se löysi pienillä kaarroksilla ja suoralla osuudella olevan makauksenkin merkkasi hyvin. Mutta tuo ilman kosteus haittasi selvästi tarkuutta - mentiin lujaa ilmavainulla eikä nenä maassa kuten kuivalla kelillä. Sadekelin harjoituksia siis pitää pitää enemmän, jotta siihenkin saadaan tuntumaa kunnolla.