Pennut täyttivät tänään kuusi viikkoa ja viimeisen puolentoista viikon aikana on tutustuttu pikku hiljaa kaikenlaiseen uuteen. Pentulatikko on avartunut pariinkin otteeseen - ensin purettiin laatikon etuseinä ja hetken päästä otettiin loputin seinät laatikosta pois ja pennut pääsivät valloilleen pentuaitaukseen. Riemu oli valtava, kun tilaa oli temmeltää paljon enemmän kuin ennen!

1025109.jpg
Pentulaatikon etuseinä on poistettu ja tilaa on temmeltää! 

Tessa on vähentänyt selvästi oleiluaan pentujen kanssa. Terävien naskalien ulottuvilla ei varmaankaan ole kivaa olla. Pennuilla on kuitenkin oikein hauskaa keskenäänkin - koko porukka on todella aktiivista ja meno on välillä melkoisen hurjaa.

Viime lauantaina laitoin pennuille häkin aitaukseen, jotta ne pääsevät tutustumaan sellaiseen. No, eihän tällainen pesua kauaa viitisnyt moista kapistusta vain katsella - muutamassa minuutissa pennut valloittivatkin häkin yhteistuumin. Mammakin tuli samantein kokeilemaan, montako irskiä pieneen häkkiin mahtuu. Kaikki 6 irskiä mahtuivat kyllä häkkiin, mutat ahtaa nähköistä siellä oli!

1025161.jpg
Ahdasta on!!

Lopulta mamma luovutti häkin kokonaan pennuille ja siirtyi paremmille paikoille nokosia ottamaan. pennutkin hiljenivät somaan siskonpetiin lopulta.

1025198.jpg
Siskonpeti