FIN Tänä viikonloppuna ryhmänäyteltiin lauantaina Tampereella ja sunnuntaina Paraisilla. Lauantain näyttelyä olin itse mukana järkkäämässä TamSKilaisena ja sunnuntaina olin hengessä mukana Paraisten näyttelyssä.

Lauantaina irskit tuomaroi Hans Lehtinen, joka oli tiukalla tuulella ja antoi kaikille neljälle paikalla olleelle irskille punaisen nauhan. Arvostelut olivat kaikilla kuitenkin ihan hyvät, samanlaisilla arvosteluilla on tullut parempiakin sijoituksia. Kehässä pyörähtivät uroksissa Jackpot Vintage Viggo ja nartuissa B-tytöt Sisi ja Sisca ja A-tyttö Piitu. Piitulle tuli perjantaina ikää kaksi vuotta, mutta valiosertiä ei Tampereelta saatu, kun tyttö on päässyt melko tukevaan kuntoon. Elokuisen juoksun jäljiltä iskenyt valeraskaus maitotisseineen ei parantanut kokonaiskuvaa, joten tuloksena oli uran ensimmäinen EH.

Sunnuntaina tuomariksi oli vaihtunut tiukka terrierituomari Marja Salminen. "Omista" koirista mukana oli Sisca, joka oli saanut kuulemma handlerikseen oikein taitavan tytön. Hienosti Sisca olikin esiintynyt uuden handlerin kanssa ja oli kuuden koiran joukossa VSP toisen sertin kera! Onnittelut Åsalle! ROP oli ollut sertin kera Fardarrigh A Simple Game eli Aku - onnittelut Erjalle ja uudelle muotovaliolle! ROP-vetraaniksi ja PU2:ksi oli valittu Jackpot True Tarzan eli onnittelut Rytkösille myös!

ENG Two groupshows were held this weekend - on Saturday in Tampere and Sunday in Parainen. I was organizing the show in Tampere as a member of TamSK.

Hans Lehtinen judged IT's on Saturday and he was in a strickt mood - all four dogs in the ring got the red ribbon. All had good critiques which have lead to a better placements earlier. Dogs in the ring were Jackpot Vintage Viggo in males, B-girls Sisi and Sisca and A-girl Piitu. Piitu turned two on Friday but didn't get her last CAC this time - she's put up some weight and after being in heat in August had saggy milktits, which did not improve to overall image so the result was her first very good.

Sunday the judje had changed to trict terrier judge Marja Salminen. From "my" dogs Sisca was in the ring., who'd gotten  a  new skilled handler. She did superb with her and was BOS among 6 Irish Terriers with her second CAC! Congrats to Åsa! BOB was Fardarrigh A Simple Game, Aku, with his last CAC - congratulations to Erja for a new Finnish Champion! BOB-veteran and BD#2 was Jackpot True Tarzan.