FIN Muutama tunti sitten päästiin takaisin kotiin viikonlopun näyttelyreissulta Riikasta, Latviasta Tessan ja Reean kanssa. Loistava reissu, vaikka onkin väsy olo ja kurkku kipeänä. Viikonloppuna näyteltiin kolmessa näyttelyssä - kahdessa inttinäyttelyssä sekä vielä terrierierkkarissa lauantai-iltana. Matka sujui MiliaM:n matkassa ja järjestelyt pelasivat loistavasti! Matkaseurakin oli erinomaista, terkkuja vaan kaikille mukana olleille! 

Lauantai aloitettiin inttinäyttelyllä, joka oli samalla myös yksi Cruftsin kvaalinäyttelyistä. Tuomarina oli saksalainen irskikasvattaja Hans Ernhard Grüttner (vd Emsmühle Irish Terriers) ja irskejä ilmoitettu kahdeksan kappaletta. Virolainen narttupentu oli jäänyt pois, mutta muut olivat paikalla. Junnu-uroksia oli kaksi kappaletta - Hangerbell Baroque voitti luokan ja sai kunniapalkinnon (pp) ja junnusertin, toiseksi Hangerbell Baileach ilman pp:tä. Nuorten luokan voitti Tonic - Anluan Prince of Thieves ja avoimen luokan Jackpot Vintage Viggo. PU-kehässä Tonic veti pidemmän korren ja oli PU1 CACIBin kera. Viggolle PU2 ja serti ja junnu-uros HAngerbell Baroque PU3. Nartuissa Reea voitti junnuluokan ja sai pp:n & junnusertin, Hangerbell Baroness oli kakkonen pp:n kera. Tessa sai valioluokassa ERIn, sertin ja CACIBin ja valiotui samalla Latvian ja Baltian valioksi. Reppana PN-kisassa ykkönen ja ROP-kehässä kakkonen Tonicin mennessä isoon kehään.

Illalla näyteltiin sitten terrierierkkarissa, jossa tuomaroi italialainen Paolo Dondina. Irskejä oli ilmoitettu 5, uutena koirana kehässä nähtiin Virosta Latviaan tuotu Champion's Family Ramsey, joka oli ROP-pentu ja vielä lisäksi terrierierkkarin BIS-pentu. Erkkarin sijoitukset menivät aivan samoin kuin aikaisemmin päivällä eli Tonic ROP, Reea VSP junnusertin kera, Tessa PN2 ja Viggo PU2. Tonic piti irskien lippua korkealla BIS-kehässä viemällä koko potin eli oli erkkarin BIS-koira - hienosti 24 muun ROP-koiran joukosta!! Onnittelut Ksenijalle Latviaan ja koiran kasvattajalle, Neridahille Australiaan!

Sunnuntaina sitten mukana enää neljä koiraa Martha Heinen kehässä ja sijoituksen edelleen samalla tavalla kuin edellisenä päivänä. Reppanalle kolmas junnuserti, jolla neitistä tuli Latvian ja Viron junnuvalio. Kuvia lisäillään, kunhan niitä jossain vaiheessa saadaan...

ENG Just came home from a show tour in Riga, Latvia with Tessa and Reea. Great trip eventhough we are all tired and I have a sore throat. Three shows during the weekend - two CACIB shows and a terrier specialty on Saturday evening. Travelled with MiliaM and they took very good care of us! And trvale companions very great, greetings to all!

Saturday started with a CACIB show which was also a Crufts qualifications show. The judge was german IT breeder Hans Ernhard Grüttner (vd Emsmühle IT's) and 8 IT's were entered. A bitch puppy from Estonia was absent but all others were in the ring. Two junior dogs - Hangerbell Baroque won the class with promotion prize and junior certificate, Hangerbell Baileach was second without pp. Anluan Prince of Thieves - Tonic - won the intermediate and Jackpot Vontage Viggo the open class. Tonis was best dog #1 with CACIB and Viggo best dog #2 with CAC. Reea won the juniorbitches with pp and junior certificate and Hangerbell Baroness was second with pp. Tessa got excellent, CAC and CACIB from the champion class and became Latvian and Baltic Champion. Reea was best bitch#1 and Tessa 2nd. Tonic went BOB and Reea BOS.

On Saturday evening we had the terrier specialty under italian Paolo Dondina. 5 IT's present. Estonian born Champion's Family Ramsey was BOB-puppy and went all the way to BIS-puppy! Placements were otherwise the same as earlier that day - Tonic BOB, Reea BOS with JCAC, Tessa BB#2 and Viggo BD#2. Tonic went all the way to BIS-terrier from over twenty BOB-terriers. Big congratulations to Ksenija in Latvia and breeder Neridah in Australia!

On Sunday only 4 IT's under german Martha Heine and placements just as the day earlier. Third BOB to Tonic and third BOS to Reea with JCAC and also Latvian and Estonian juniorchampion! I'll add pics at some point...