FIN Taas on ehtinyt vierähtää tovi edellisestä päivityksestä. Viime vuoden loppu sujui nopeasti seuraten marraskuun alussa, ruotsalaisuuden päivänä syntyneen Vickanin kasvua. Siscan pentueeseen siis syntyi kaksi pentua, valitettavasti toinen pennuista syntyi kuolleena. Sisca hoiti pentunsa loistavasti ja päästi Reean ja Riesankin hoitojoukkoihin todella nopeasti. Tämän ansiosta Vickankin pääsi tutustumaan koko asuntoon heti aloitettuaan liikkumisen ja arki sujui lauman kesken erittäin sopuisasti ja helposti. Sisca viihtyi Tampereella jouluun asti, jonka jälkeen palautui takaisin Turkuun kotilaumaan. Vickan lähti myös uuteen kotiinsa loppiaisen jälkeen. Loppuvuosi otettiin hyvin rauhallisesti Vickanin myötä, eikä meillä ollut Messukeskuksen näyttelyissäkään edustusta - itse kävin lauantaina katsomassa, kuinka ruotsalaiset jyräsivät näyttelykehässä.

Rouva Räyhä palasi takaisin Tampereelle Keski-Suomesta parin kuukauden lomailun jälkeen ja vietti 9.vuotissynttäriään tammikuun lopussa. Helmikuun lopussa käytiin kolmen koiran voimin SuKoKan järjestämässä joukkotarkastuksessa hienoin tuloksin. Reean silmät peilattiin terveiksi, Tessa odotetusti retinopatia-lausunto silmistään. Vaikutusta retinopatialla ei näkökykyyn ole, eikä muutoksia ollut tullut parin vuoden aikana, mikä on hieno juttu! Sydänkin kuunneltiin virallisesti ja siitäkin puhdas lausunto kirjattavaksi KoiraNetiin. Kolmantena koirana paikalla oli Reean ensimmäisestä pentueesta Jore eli Devilish Dare To Dream, jo ka peilattiin silmistään puhtaaksi, polvet todettiin terveiksi (0/0) ja sydänkin kuunneltiin terveeksi! Siru oli lakannut toimimasta ja Jore jouduttiinkin siruttamaan uudelleen, ennenkuin tarkastus voitiin suorittaa. Sen takia onkin hyvä pyytää rutiinisti eläinlääkäriä tarkistamaan sirun toimivuus, jos elinlääkärillä pitää syystä tai toisesta poiketa. Caprikin (Devilish Caipirinha) on poikennut eläinlääkärillä viime vuoden puolella, erinomaisin tuloksin. Lonkat (A/A), kyynärät (0/0) ja polvet (0/0) terveet, silmät peilattiin myöskin terveiksi. Täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen, kun sekäviime  vuonna että myöskin tänä vuonna on taas tullut kaihilausuntoja irskeille.

Tänä vuonna suunnitelmia on parille pentueelle - Reealle suunnitellaan pentuetta alkuvuoteen, Riesalle sitten loppuvuoteen. Katsotaan, kuinka suunnitelmat toteutuvat loppujen lopuksi. Nuorisoa odotellaan kehiin ja toivottavasti muutama uusi Devilish-muotovaliokin näkee päivänvalon tämän vuoden aikana. Kesän kohokohdaksi odotellaan elokuun alun näyttelysumaa - sen aloittaa Sawo Show Kuopiossa 1.-3.8. ja jatkuu Helsingin seutuvilla TerriErillä keskiviikkona 6.8., irskien erikoisnäyttelyllä torstaina 7.8. ja viikon huipennuksena Maailman Voittaja-näyttelyn irskipäivä lauantaina 9.8. Jospa siellä nähtäisiin muutama Devilish-koirakin.

ENG Long time since last update. Sisca's puppy, born at the beginning of November, kept me busy for the last of the year. Vickan was a very outgoing and brave little girl and was a nice addition to our daily life for about two months. She went to her new home at the beginning of this year and had adopted there very well. This year we'll have pupy plans for both Reea and Riesa. Reea will be mated in the spring and Riesa hopefully sometime in the fall. On the show scene we're expecting youngsters from last years litters to start their show careers and hopefully we'll see few new Devilish champions sometime this year. The highlight of this year will most definately be the beginning of August - first Sawo Show and 3 CACIB shows in Kuopio 1.-3.8., then on wed 6.8. TerriEri, World Terrier Show in Helsinki, thu 7.8. Irish Terrier Specialty also in Helsinki and then World Dog Show's terrierday on sat 9.8. Hopefully we'll see several Devilish irish terriers in the ring on those shows.

Some health news also - this year Reea has been eye screened healthy as is her son Jore, Devilish Dare To Dream. Jore's knees and heart were also examined and found healthy. Tessa was also with us, retinopathy diagnosis as expected, but no effect on her eye sight and no changes from the previous eye screening which was done two years ago. Her heart was also found healhty at the age of nine years! Capri (Devilish Caipirinha) stopped by at the vet in December and was found healthy on her hips, elbows, knees and eyes. Great news and I have to be more than pleased with these results, more cataract dignosis have been found in Irish Terriers last year and also this year.


Vickan%20nukkuu-normal.jpg
Pientä koiraa väsyttää. /Feeling tired.


Vickan%20ja%20Sisca-normal.jpg
Läheisyyttä / Closeness

Riesa%20ja%20Vickan-normal.jpg
Riesa hoitovuorossa / Riesa's turn to babysit.

Reea%20ja%20Vickan-normal.jpg
Reea hoitamassa / Reea babysitting.