Kävin eilen pariinkin otteeseen katsomassa Niihamassa TamSKin agilitykisoja. Aamupäivällä kisasivat ykkösluokat ja illalla kävin katsomassa 3 luokkien kisaajia. Aamupäivällä mielenkiinnon kohteena oli keuruulainen snakukoirakko, joille on menossa Tessan pentueesta pikkuinen tyttö seuraksi. Hienosti Mari ja Manti suoriutuivatkin maksien agilityradasta! Jäin katselemaan myös minien agiradan, joissa kisasi Stiina ja Limppu. Myöhemmältä hyppyradalta olikin tullut hieno nousunolla kakksosijalla - onnittelut heille!

Illalla kisat olivatkin aikataulusta etuajassa ja myöhästyimme hieman medien kolmosluokan alusta. Tessakin lähti mukaan tuulettumaan kisoihin ja olisi mielellään mennyt mukaan hyppelemään radalle. Näimme kuitenkin Åsan ja Zimbon hienon radan, vaikka Mymlanin missasimmekin. Harmittava kontaktivirhe pudotti sijoituksen 5. - luokan nopeimmalla ajalla. Mutta hienoa menoa! Jäädään mielenkiinnolla odottamaan pikku-Siscan agidebyyttiä! ;)

Ostin Tessalle vihdoinkin kisakirjan ja mittauksen kautta se saatiin myös viralliseksi. Kaksi tuomaria mittasi Tessan mediksi ja näin Indy saa seuraa mediluokkiin toivottavasti jossain vaiheessa ensi vuoden puolella.